Värianalyysin historiaa

(Julkaisin tämän tekstin alun perin Lily:ssä ~2015, tässä se on hieman päivitettynä)

Tässä tulee lyhyt katsaus värianalyysin historiaan erityisesti Suomessa. Suomihan ei ole ollut värianalyysin kehityksen kärkimaa, vaan suurin osa tiedosta on tullut Amerikasta ja osittain suodattunut kulttuurimme läpi omanlaisekseen. Tämä kirjoitus kuvastaa omaa käsitystäni asiasta alan kehitystä "alusta", eli noin 80-luvun lopulta, seuranneena asiakkaana/vuodesta 2013 värianalyytikkona, joten tiedoissani on varmasti jonkin verran aukkoja, enkä ole tutustunut alan kaikkiin toimijoihin. Pikemminkin yritän antaa yleiskuvaa tärkeimmistä suuntauksista.

Värianalyysin taustallahan täytyy aina olla jokin tapa luokitella värisävyjä ja yhdistää niitä ihmisväritykseen. Nimet, jotka lähes aina mainitaan tässä yhteydessä, ovat Albert Munsell (taiteilija, kehitti väriavaruuden, jota käyttäen järjestämme ihmissilmällä havaittavat värisävyt niiden kolmen ominaisuuden: värilämpötila, tummuus ja kirkkaus, mukaan) ja Johannes Itten (taiteilija ja opettaja, havaitsi yhteyden oppilaidensa maalauksiinsa valitsemien sävyjen ja heidän oman fyysisen värityksensä välillä).

Varsinaisen värianalyysin uranuurtajia olivat mm. Suzanne Caygill ja Bernice Kentner, jotka jo 1940- ja 50-luvuilla toimivat alalla. Caygill oli taiteilija ja mm. stylisti, ja oppi työnsä kautta havaitsemaan miten erilaiset sävyt eri ihmisiä pukivat. Hänen kirjansa Color: The Essence of You, julkaistiin 1980, ja hän myös koulutti värianalyytikkoja soveltamaan omaa menetelmäänsä, jossa etupäässä yritetään toistaa ihmisen ihon, hiusten, silmien ja huulten (pinta)sävyjä ja löytää näiden kanssa harmoniassa olevia muita sävyjä, kiinnittäen huomiota myös kankaiden laatuun (tekstuuriin yms). Caygill havaitsi, että monien ihmisten ihonsävy on "neutraali", eli sekoitus lämpimiä ja viileitä elementtejä.

Bernice Kentner julkaisi maailmalla suuren suosion saavuttaneen kirjansa Color Me a Season vuonna 1978. Kentner oli ensimmäisiä värianalyytikkoja jotka huomasivat sen, että vaikka hiukset helposti kiinnittävät ihmisten huomion itseensä ja vaikuttavat esim. siihen, miten lämpimänä tai kylmänä, vaaleana tai tummana me jonkun ihmisen väritystä pidämme, itse asiassa ihon sävy on ratkaiseva tekijä, ja hiukset täytyy tässä kohtaa jättää vähemmälle huomiolle. Caygill ja Kentner ovat Suomessa jääneet melko tuntemattomiksi, todennäköisesti siksi, että tässä vaiheessa värianalyysi ei vielä ollut kulkeutunut tänne asti. Ymmärtääkseni mm. maailmalla melko tunnettu stylisti David Zyla (kirjat The Color of Style, 2010 ja How to Win at Shopping, 2015) oli Caygill:in oppilas ja käyttää samaa menetelmää. Tähän rakoon on pakko sanoa, että mielestäni on vähän ikävää, että värianalyysimaailmassa toimijat usein esiintyvät kuin olisivat itse keksineet värianalyysin tai ainakin käyttämänsä menetelmän. Omasta mielestäni on tärkeää kertoa mihin käytössä oleva menetelmä perustuu.

Suomessa värianalyysin tekivät kertaheitolla tutuksi Carole Jacksonin kirja Color Me Beautiful (julkaistu vuonna 1980, suomennos Kaunistu väreillä 1986) ja sitä välittömästi seurannut samannimisen yrityksen (CMB) värianalyysipalvelu. Todennäköisesti lähes kaikki (naiset), jotka olivat 80-90-luvulla "jo siinä iässä" ovat käyneet tällaisessa neljän vuodenajan (Talvi, Kevät, Kesä, Syksy) analyysissä. Sivuhuomautuksena muuten: jo tuossa ensimmäisessä CMB-kirjassa on vaivihkaa esitelty tarkemmat 12 vuodenaikaa, jos kirjaa osaa sillä silmällä lukea. Miinuksena tuosta kirjasta sanoisin, että noina aikoina oli vielä vallalla käsitys, jonka mukaan väritys ja vartalotyyppi (tai toisin sanoin: tyylityyppi tai imagotyyppi) ovat "naimisissa keskenään". Esimerkiksi Kesien ajateltiin olevan automaattisesti Romanttisia tai Klassisia tyylityyppejä. Todellisuudessa väritys ja vartalotyyppi voivat yhdistyä aivan miten vain, joten ne on analyysimielessä ensin erotettava, ja vasta myöhemmin yhdistettävä yksilölliseksi kokonaisimagoksi.

Neljän vuodenajan värianalyysiä teki myös mm. Ebba Donner (kirja: Tunne luonteesi värit, 1991), tosin hänen käyttämässään menetelmässä (en tiedä pohjautuiko tämäkin suoraan johonkin ulkomailta tuotuun menetelmään, mutta siinä on myös Itteniin viittavia piirteitä) neljä värityyppiä puolestaan liitettiin Hippokrateen neljään klassiseen temperamenttiin (sangviininen, koleerinen, melankolinen ja flegmaattinen, jota viimeksi mainittua Donner kutsui muistaakseni "empaatikoksi").

Suomessa on ollut monia muitakin neljän vuodenajan periaatetta soveltavia värianalyysimenetelmiä tarjolla. Käsittääkseni ne eivät juuri poikkea CMB:n analyysistä. Jotkut toimijat ovat ehkä yhdistelleet osia tässä mainituista perusmenetelmistä.

Värianalyysin historiaan liittyy tässä vaiheessa myös se, että tultuaan CMB:n myötä tietoisuuteen ryminällä, ja oltuaan suurinta muotia jonkun aikaa, värianalyysi tietysti myös meni pois muodista. Syitä tähän oli varmasti monia, mutta mielestäni harmillista oli nimenomaan se, että tällainen ihan oikeaa asiaa sisältävä ja hyötyä ihmisille tuova palvelu tuli leimatuksi "naistenkutsujen hömpäksi" ja "villitykseksi" osaksi sen vuoksi, että alan suurimman toimijan tehokas markkinointikoneisto pyrki kuorimaan kermat päältä myymällä pikavärianalyysin mahdollisimman monelle buumin kestäessä, sisällön kustannuksella. Kyllähän ihmiset tällaisen huomaavat, ja tuloksena oli värianalyysin maine höpöhöpö-viihdykkeenä, ainakin joksikin aikaa. Positiivista oli se, että mieliin jäi kuitenkin itämään käsitys siitä, että kullekin on todella olemassa paremmin ja huonommin sopivia värisävyjä. Myös nimitys "vuodenaika" jäi elämään.

Noin 80-luvulla havaittiin laajemmin se, että neljä väriryhmää, tai "vuodenaikaa", ei riittänyt kuvaamaan kaikkien ihmisten väritystä tarpeeksi tarkasti. Seurasi hieman sekava vaihe, jolloin useimmat toimijat yrittivät tarkentaa ja yksilöllistää väripaletteja. Alettiin puhua "välivuodenajoista", toiseksi parhaista vuodenajoista ja johonkin toiseen vuodenaikaan suuntautumisesta. Sitten havaittiin, että itse asiassa kyse oli aivan itsenäisistä paleteista/vuodenajoista, ei epämääräisistä kahden päävuodenajan sekoituksista. Tästä tietysti seurasi vuodenaikojen määrän kasvaminen. Sci/Art:in kehittäjä Kathryn Kalisz huomasi, että voidaan erottaa 12 toisiinsa liittyvää, mutta kuitenkin täysin itsenäistä vuodenaikaa, joiden jokaisen väripaletti on harmoninen kokonaisuus muista vuodenajoista poikkeavia sävyjä. Toisin sanoen, mikään sävy ei esiinny kahteen kertaan eri paleteissa. Myös CMB laajensi tarjontaansa 12 vuodenaikaan ja/tai kuuteen värityksen pääominaisuuteen (vaalea, tumma, pehmeä, kirkas, viileä ja lämmin). CMB on myös julkaissut valtavan määrän erilaisia imagon kehittämisen avuksi tarkoitettuja kirjoja.

Myös koneellista värianalyysiä on yritetty, mutta ainoa tietämäni käytännössä toteuttamiskelpoiseksi saatu menetelmä oli osaksi koneellinen Beauty for All Seasons (BFAS)-menetelmä, joka oli samanlainen kuin nykyinen Color Alliance (en tiedä onko taustalla sama toimija vai ei). Tästä enemmän ensi kerralla, mutta tämän menetelmän vetovoima lienee piillyt siinä, että erilaisia värityyppejä (kolmen eri muuttujan erilaisia yhdistelmiä) oli peräti 256, ja nyt näköjään Color Alliance:lla 372. Varsinaista konenäköä ei tietääkseni ole saatu tarpeeksi tarkaksi tekemään värianalyysiä (tekoäly ei todellakaan sitä osaa), ja itse en nyt ihan riemuissani ole ajatuksesta, että tämäkin asia koneellistettaisiin. Sitä paitsi, jos nyt ihmissilmällä tehty analyysi haluttaisiin jättää pois, niin parhaiten se kävisi menemällä suoraan perintötekijöihin. Jo kauan sitten näin animaation, jossa perintötekijöiden analyysin perusteella oli tehty "arviokuva" siitä miltä ao. ihminen voisi näyttää. Kuva oli yllättävän tarkka, kun sitä verrattiin valokuvaan tästä henkilöstä. Joten – ehkä tulevaisuudessa vauva saa sairaalasta mukaan värikartan, tai vielä parempi: koodit, joiden perusteella hänelle löytyy kaupoista samalla tavalla koodattuja vaatteita! (Tosin, itse kyllä haluaisin sen visuaalisen kartankin).

Takaisin historiaan: jossain vaiheessa en seurannut värianalyysin kehittymistä aktiivisesti, joten tästä välistä varmasti puuttuu jotain. Sitten ilmeisesti keväällä 2023 Tiktokissa ryhdyttiin julkaisemaan värianalyysiaiheista sisältöä, mikä aloitti pitkästä aikaa uuden värianalyysibuumin. Itse olin lopettanut toimintani koronan tultua Suomeen vuoden 2020 alussa, joten minulta jäi täysin väliin tämä uusi aalto. Joka tapauksessa, uusi muotiin tuleminen on tuonut alalle uusia toimijoita "kuin sieniä sateella". Heidän käyttämiinsä menetelmiin olisi mielenkiintoista tutustua. Yksi näköjään Suomessa nyt suosittu on 16 vuodenajan analyysi. Näissäkin analyyseissä on ymmärtääkseni eroja sen suhteen, miten nuo 16 palettia on muodostettu. Tosin voi olla, että kaikki Suomessa tätä analyysiä tarjoavat edustavat samaa koulukuntaa, jolloin paletitkin olisivat samoja.

Edellisten lisäksi Suomessa on tarjolla Kathryn Kaliszin kehittämään Sci/Art-menetelmään tarkasti pohjautuvaa 12 Blueprints-analyysiä (Kathrynin kirja Understanding Your Color, 1996 ja oman kouluttajani Christine Scamanin kirja Return to Your Natural Colours, 2011 ja toinen painos 2018). Tätä koulukuntaa edustan minä itse, tällä hetkellä ainoana Suomessa, vaikka meitä on ympäri maailmaa ja koko ajan koulutetaan lisää.

Kuten kaikki asiat, värianalyysikin muuttuu ja kehittyy ajan myötä. Se on hyvä ja luonnollista, kunhan tärkein asia pysyy kaiken perustana: ihminen näyttää parhaalta, kun käyttää niitä värisävyjä jotka ovat täydellisessä harmoniassa hänen oman värityksensä kanssa. 

Olen tässä tekstissä viitannut eri menetelmien eroihin, mutta kerron niistä tarkemmin toisessa osassa!